Autio, yksinäisyys järvellä.

Näin autioon järvenselkään olen törmännyt tänä talvena tuon tuostakin. Ei ketään missään, vaikka sää mitä mainioin? Miksiköhän suomalainen ei enää kalasta? Kala on kallista myymälöissä mutta halpaa se olisi järvissä. Ei edes pilkkijöitä ole näkynyt kuin muutama kuluneena talvena ja pilkilläkin luulisi saavan jo yhden päivän ruokakalat; tuoretta ja maukasta. Ei, ei ole kalastajia...hiipii joskus mieleen omalta kohdaltani Juha Vainion Nestori Miikkulainen ja saimaan norppa...lajinsa viimeisiä...olenkohan sitä ehkä minäkin.

Kyllä sitä kalaakin tulee kunhan kalastaja on riittävän sitkeä, kokemuksen myötä oppii.
Olosuhteet ovat joskus talvisin kylläkin vaikeahkot, vaan eivät ylitsepääsemättömät. Talvinen luonto saattaa tosin karsia joitain mutta luulisi kermakuhan, madekeiton, haukipyöryköiden tai savulahnan saavan veden kielelle. Siis kalaa, jonka tietää olevan takuuvarmasti tuoretta, heti pyynnissä verestettyä, eikä verestämättömänä päiviä kalatiskissä maannutta, saatikka troolin pussissa litistynyttä. Huippulaatuista kalaa syö talvinen pyytäjä; edellyttää vähintäänkin päivittäistä verkoilla käyntiä ja kyllä silloin luonto palkitsee yrittävän, enemmin tai myöhemmin.

Kuha, kalojen aatelia; se saa aina kalamiehen suupielet ylöspäin ja kohottaa mielialaa, sitä paremmaksi, mitä pidempi saaliiton tai vähäsaaliinen aika on ollut.

Kalamiehen aamu on talvisin tämän näköinen, sinistä salaperäistä hämyä, mitähän tänään ahdilla on tarjolla, vaiko pihtailee? Tunnin parin työrupeaman jälkeen asia selkiytyy ja edessä, toivottavasti saaliin inventointi. Kyllä se hikeä puskee pintaan ennenkuin ensimmäinenkään verkko on avannon reunalla. On vaan mystinen tunnelma seurata kuinka verkko tuolta syvyyksistä lappautuu tuohon kokuavannon reunalle ja koukulla sitten nostellaan alapaulakin näkösälle. Kymmenien vuosienkaan kokemus ei ole hälventänyt tätä kalamiehen talvista mystiikkaa; sulan veden aikaan ei ole samanlaiset tunnelmat, silloin pyytäjän tuntemukset ovat varsin erilaiset mutta pohjavire sama.





Välillä tuo reitti on melkoisenkin sohjoinen kun ilmat pakkasen jälkeen lauhtuvat; vesi nousee pintaan ja mönkijä rypee pohjiaan myöten sohjossa. Illalla pitää sitten muistaa poistaa sohjot alustasta, etteivät jäätyisi kivikoviksi. Mönkijän akselisto ja suojakumit jne, eivät pitäisi ollenkaan hyvinä alustaan jäätynyttä vettä.

Yksi talvinen aamupuhde on taas ohi, aurinko nousee ja aika laittautua taas kotitaipaleelle; valmistelemaan saalista myyntiin. Kuhat fileerataan, nahat kuivataan lemmikkieläinherkuksi, raaka mäti ja perkkeet myllyn läpi massaksi ja keittämisen jälkeen kanoille herkuksi. Ainoastaan pää jää kuhasta hyödyntämättä, kaikki muu menee käyttöön. Joskus noita kookkaita päitä olen kuivannut, sopivasti suu ammollaan ja kuivauksen jälkeen lakannut. Käytän näitä kuivattuja kalanpäitä havaintovälineenä esitellessäni joskus yleisötilaisuudessa kalastushommiani.

 



Uutta kalustoa.

Tulipahan hankittua mönkijään tämmöinen pieni peräkärry. Pieni mutta riittävän iso kuljettamaan pyydykset ja tarvikkeet kalastuspaikalle. Talvella kokuavannon viereen, kesällä veneelle. Lainsäätäjä, on kerrankin ollut yllättävän kansantajuinen, tämmöinen pikkukärry ei tarvitse mitään rekisteröintiä, riittää, että vetäjän valot näkyvät taakse. Jos kuorma on korkeampi, asetan valopaneelin tuonne sinisen boxin taakse. Pakollista vain "hitaan ajoneuvon kolmio", veturissa itsessään ei sitä tarvita. Nyt kulkevat päivittäiset työkalut mukavasti esim avannoille, ei tarvitse sitoa mitenkään. Ensikäyttövaikutelmien mukaan kärry täyttää siihen asetetut vaatikukset.
Kärry on IKH:n markkinoima, tietenkin kaukoidässä tehty, kuitenkin hintaansa nähden (370,00€) täysin käyttökelpoinen ja kun kärryssä vielä on kippi; auttaa kotoisissa klapihommissa, meillä kun on puulämmitteinen talo.

Kuivattu hauki.

 

Tässä päivänä muutamana kun sain tuota haukea vähän enemmän; iskipä mieleeni palaaminen satojen vuosien taa. Teen kuivakalaa mutta modernisti.

Kalan kuivaaminen on satoja vuosia vanha säilömistapa, jo ennen suolaa ja kun suola oli kallista, vähäväkiset kuivasivat kalaa sellaisenaan. Suolaaminen ja sitten kalan kuivaaminen tuli  myöhemmin.

Projekti: Siivutin haukifileitä n kolme kiloa, sentin vahvoiksi siivuiksi, asettelin kuivatuskoriin ja päälle mausteseosta; 25% merisuolaa, kuivatilliä, valkopippuria, sitruunamelissaa kuivattuna, sokeria, sitruunamehua. Aivan vähän kalansiivujen päälle.

Sitten korit Marlemin kuivuriin, 50%lämpö ja siinä 12 tuntia.

Lopputulos, aivan kuivaa kalaa, kuivauskulut n 2,00€/kaksi kuivurillista, säilyy vaikka vuosia pahvilaatikossa, auringolta suojassa, kuivassa paikassa.

Käyttö: kalakeittoihin, kalalaatikkoihin, kevyt retkimuona, vaikkapa kalakukkoon, lemmikeille herkkupalaksi (koirat, kissat).

Uskomattoman ekologinen säilöntämuoto ja vaatii vähän energiaa.

Maistoin heti valmistuttua yhden siiven; maukasta naposteltavaa jopa sellaisenaankin. Suolan määrää ja mausteitakin voi mielinmäärin lisäillä. Tämän projektin tarkoituksena oli saada mahdollisemman mieto, kalanmakuinen ja monikäyttöinen tuote. Mielestäni onnistuin.

Hauki, vähärasvaisena kalana on ehdottoman hyvä kala kuivattavaksi. Kuivaaminen säilyttää kalan maun ja säilyttäminen on ilmaista, toisinkuin pakastaminen.

Matalassa lämmössä ja voimakkaassa puhalluksessa kala kuivuu nopeasti ja hygieenisesti.

Kalaa; särkikalaa meillä on kuivattu lemmikkieläinten herkkupalaksi vuosikausia, samoinkuin fileerausjätteenä syntyvät kalannahat. Maukasta purtavaa lemmikeille.

Nyt oli ensimmäinen kerta kun kokeilin kuivatusta ihmisravinnoksi; lisää tulee jatkossakin.

Aamulla kalaan.

Näin upealta talvinen maisema näyttää mönkijän valokeilassa; kaunista. 12.1. ennen kahdeksaa sinne järvelle piti ajella, -13,8astetta pakkasta mutta tyyntä, ei hassumpi keli.
Ensimmäisen verkon päätynarua kiinnittäessäni tuntui melko raskas paino, ei juuri liikkunut, kuha ja ilmeisen iso. Solmimisen jälkeen naru lähti heti voimakkaasti painumaan pohjaan, iso sen täytyy olla.
Lähdin nostoavannolle, avanto auki ja sohjot pois ja sitten koukulla painonaru ja paino jäälle. Raskas se verkko oli. Vetelin kokuavantoa kohti verkkoa, ei mitään liikettä tuntunut, siis ei voinut hauki olla. Kun verkko oli melkein avannon reunalla kaikki, näkyi jo kalakin; tosi iso, en nyt viitsi mainita tätä kalastajan perisyntiä; silmämääräistä punnitusta puolen kilon tarkkuudella. Kun kala nousi vielä lähemmäs, hamuilin jo nostokoukkua ja silloin kala potkaisi oikein kunnolla ja verkko oli tyhjä.
Ei kun vetämään verkkoa takaisin, sotkussa oli alapaula ja pahasti. Nostin alapaulaa avannon reunalle, jäätyi pirulainen heti siihen, sitten sen näin. Kala oli sotkeutunut aivan verkon äärikulmaan ja siitä viitisen metriä koko alapaula yhtä sykeröä; ei mahdollistakaan saada suorana takaisin ja siihen reunalle se olisi jäätynyt ehdottomasti ja nopeasti. Ei muuta kuin sykerö veteen ja kiireesti kotiin hakemaan uusi verkko sotkun tilalle.
Tunnin verran siinä meni ennenkuin uusi verkko oli sotkeutuneen tilalla ja sitten selvisi se, että kala oli repinyt päätypauloitusta, alakulmasta runsaan metrin irti ja saanut näin tilaa temmeltää siellä alapaulan tuntumissa. Kiinni ei ollut todennäköisesti kuin vähän hampaista, ison kuhan tavoin.
No, saihan homma adrenaliinin kiertämään kohtuullisesti vastapainona pakkaselle vaikkei se pakkanen nyt mikään mainittava ollut. Nostokoukun se kuitenkin jäädytti käteen kiinni ja piti tuikata avantoon, että sai sormet irti.
Kolmesta muusta verkkojadasta sitten tuli vähän kuhaakin ja yksi säyne; mistähän sekin tänne syvänteeseen lie eksynyt. Ei kuitenkaan hassumpi päivä tämmöiselle pienkalastajalle ja kalatkin ovat jo tätä kirjoittaessa asiakkailla. Että semmoinen tämä talviaamu.

Talviverkkojen merkintä.

 

Tänään kierrellessäni tuolla pyydyksilläni, en nähnyt ensimmäistäkään oikein merkittyä pyydysavantoa(pl omani).

Laki vaatii: 120cm korkea, ei valkoinen salko ja heijastin päässä, pyydyksenasettajan yhteystiedot ja kalastusmerkit.

Tuossa omassani tuohon salkoon on merkitty permanenttitussilla nimeni, puhelinnumeroni ja pyydysyksikköjeni numerot. Ovat tuolla vastakkaisella puolella kun ajattelin saavani paremman kuvakulman, siellä kuitenkin ovat.

Miettikäähän moottorikelkkailijaa, joka ajaa vauhdilla avannon jääkasaan, kelkka nurin ja kuljettaja vahingoittuu/jopa kuolee. Pyydyksen asettaja on vastuullinen jos merkinnät eivät ole lain mukaiset.

Turha kuvitella, ettei pyydyksen asettajan henkilöllisyyttä saada selville; pienessä yhteisössä selvittäminen on äärettömän helppo tehtävä.

Laki on muuttunut ja kalastajan tulee noudattaa lain vaatimuksia, ei riitä, että ajattelee; näinhän on aina menetelty. Emme elä yksin täällä Telluksella, meitä on paljon ja säännöt ovat noudatettuina kaikkien etu.

Ei ollut muuten tänäänkään mikään kovin hyvä päivä; pari haukea, parikiloisia, yksi kuha, kiloinen ja alle kiloisia kolme kappaletta, nuorukaiset selvisivät kaikki uimasilleen.

Parasta oli, että kaikki kala meni samantien asiakkaille. Kyllä suomalainen tuoretta; korostan tuoretta, kalaa arvostaa, vaan kalastamaan kovin harva vaivautuu.

Luin tuossa pari viikkoa sitten, että talviset verkkokalastajat ovat vanhoja ukkoja, niinhän me oikeastaan olemmekin, mutta kuulemma äärimmäisen kovia ja sitkeitä kalastajia. No, en nyt sitten tiedä, en ole koskaan tuolta kantilta asioita ajatellut. Homma on vaan sellainen; kauniilla ilmalla kalastellaan, pakkasella ja pyryllä kalastellaan silloinkin; ei se niin ihmeellistä mielestäni ole.
http://yle.fi/uutiset/talviverkkokalastus_on_jaamassa_ukkojen_ja_pappojen_touhuksi/6423156

Uunikalaa haukifileistä.

Tein uunikalaa haukifileistä.
Tarveaineet:
haukifileitä                 750g
riisiä                              4dl
paprika/maissiseosta     2dl
amerikanpekonia           1ps
herkkusieniä                  1dl
kermaa                           2dl
juustoraastetta               2dl
sinihomejuustorouhe   1/2dl
soijakastiketta maun mukaan (suolaista)


Kuullota pekonisilppu, siirrä astiaan.
Kuullota riisi ja puolet pekonisilpusta mukaan.
Laita riisit uunivuoan pohjalle, riisit, paprika/maissiseos päälle, kalafileet niiden päälle, lisää kerma ja soijakastike, mausta kalafileet sitruunapippurilla, laita päälle, sienet, sinihomejuusto ja sen päälle juustoraaste. Kansi päälle.
Lämmitä leivinuuni (puilla lämmitettävä) 175 asteeseen (lakilämpö). Laita vuoka uuniin ja se saa olla siellä reilut 12tuntia.
Sähköuunista en tiedä, koska meillä tehdään uuniruuat aina lempeästi pitkään hauduttaen. Luulisin, että 175astetta pari tuntia ja sitten 75asteeseen ja yön yli. Tämä on vain sähköuunia koskeva arvailuni.

Talvikalastajan arkea.

Kuva ensimmäiseltä verkolta, yksin hoitelen nostoavannolta käsin koko hommelin. Ensiksi nostoavanto auki,sitten naru, koukku, jääsaha ja sohjokauha mukana päätyavannolle; avanto auki, sohjot pois ja koukulla nostonaru ylös; vetonaru kiinni ja nostoavannolle. Sohjot pois avannosta, koukulla nostonaru ylös ja rauhallisin vedoin verkkoa jään reunalle. Takaisin verkko vastakkaisin toimenpitein; helppoa kuin heinänteko, sanoisi entinen mies.

Tämmöisellä se sitten alkoi tämäkin aamu. Klo kahdeksan aikaan liikkeelle ja sitä ennen kanoille aamuruoka; kalaahan muun muassa, keitettyä hauenmätiä, maksaa ja sekaan liotettua leipää ja eilisen kalakeiton loput, siinä kalastajan aamueväät kanoilleen.
Sittenpä pöräytin mönkijän käyntiin ja runsaan parin kilometrin matka järvelle kirpakassa -6,5 asteen pikkupakkasessa ja aamuhämärissä.
No, eipä tällä reissulla taaskaan tullut kuin yksi hauki ja pari alle kiloista kuhaa. Kuhat laskin takaisin, vaan eipä se kuhallakaan helppoa ole kun nostetaan tuolta kymmenen metrin syvyydestä; helposti kellahtaa kyljelleen ja ei tahdo päästä uimasilleen. Kymmenisen minuuttia sain elvytellä kaveruksia, ennenkuin pääsivät taas jääkannen alle.
Jos talviverkkoja kuhavesillä käydään kokemassa vain 1-2 kertaa viikossa; takuuvarmasti tulee alamittaisia kuhia kuolleina ylös. Aivan sama on C&R-kalastajien pikkukuhat avoveden aikaan. Eivät ehdi stressiltään toipua, ennenkuin lokki korjaa ne kupuunsa.
Vastuullinen kalastaja katsoo verkkonsa päivittäin, näin säästetään arvokalakantaa tulevillekkin kalastajille. Siis, jos vaivaudut verkkosi laittamaan järveen, vaivaudu myöskin kokemaan ne päivittäin säännöllisesti. Eihän tuommoista kuollutta kalaa, vaikka täysikokoinen olisikin, pysty verestämään ja kuka nyt semmoista kalaa söisi, rehuksi menee; sääli.