Näin autioon järvenselkään olen törmännyt tänä talvena tuon tuostakin. Ei ketään missään, vaikka sää mitä mainioin? Miksiköhän suomalainen ei enää kalasta? Kala on kallista myymälöissä mutta halpaa se olisi järvissä. Ei edes pilkkijöitä ole näkynyt kuin muutama kuluneena talvena ja pilkilläkin luulisi saavan jo yhden päivän ruokakalat; tuoretta ja maukasta. Ei, ei ole kalastajia...hiipii joskus mieleen omalta kohdaltani Juha Vainion Nestori Miikkulainen ja saimaan norppa...lajinsa viimeisiä...olenkohan sitä ehkä minäkin.
Kyllä sitä kalaakin tulee kunhan kalastaja on riittävän sitkeä, kokemuksen myötä oppii.
Olosuhteet ovat joskus talvisin kylläkin vaikeahkot, vaan eivät ylitsepääsemättömät. Talvinen luonto saattaa tosin karsia joitain mutta luulisi kermakuhan, madekeiton, haukipyöryköiden tai savulahnan saavan veden kielelle. Siis kalaa, jonka tietää olevan takuuvarmasti tuoretta, heti pyynnissä verestettyä, eikä verestämättömänä päiviä kalatiskissä maannutta, saatikka troolin pussissa litistynyttä. Huippulaatuista kalaa syö talvinen pyytäjä; edellyttää vähintäänkin päivittäistä verkoilla käyntiä ja kyllä silloin luonto palkitsee yrittävän, enemmin tai myöhemmin.
Kuha, kalojen aatelia; se saa aina kalamiehen suupielet ylöspäin ja kohottaa mielialaa, sitä paremmaksi, mitä pidempi saaliiton tai vähäsaaliinen aika on ollut.
Kalamiehen aamu on talvisin tämän näköinen, sinistä salaperäistä hämyä, mitähän tänään ahdilla on tarjolla, vaiko pihtailee? Tunnin parin työrupeaman jälkeen asia selkiytyy ja edessä, toivottavasti saaliin inventointi. Kyllä se hikeä puskee pintaan ennenkuin ensimmäinenkään verkko on avannon reunalla. On vaan mystinen tunnelma seurata kuinka verkko tuolta syvyyksistä lappautuu tuohon kokuavannon reunalle ja koukulla sitten nostellaan alapaulakin näkösälle. Kymmenien vuosienkaan kokemus ei ole hälventänyt tätä kalamiehen talvista mystiikkaa; sulan veden aikaan ei ole samanlaiset tunnelmat, silloin pyytäjän tuntemukset ovat varsin erilaiset mutta pohjavire sama.
Välillä tuo reitti on melkoisenkin sohjoinen kun ilmat pakkasen jälkeen lauhtuvat; vesi nousee pintaan ja mönkijä rypee pohjiaan myöten sohjossa. Illalla pitää sitten muistaa poistaa sohjot alustasta, etteivät jäätyisi kivikoviksi. Mönkijän akselisto ja suojakumit jne, eivät pitäisi ollenkaan hyvinä alustaan jäätynyttä vettä.
Yksi talvinen aamupuhde on taas ohi, aurinko nousee ja aika laittautua taas kotitaipaleelle; valmistelemaan saalista myyntiin. Kuhat fileerataan, nahat kuivataan lemmikkieläinherkuksi, raaka mäti ja perkkeet myllyn läpi massaksi ja keittämisen jälkeen kanoille herkuksi. Ainoastaan pää jää kuhasta hyödyntämättä, kaikki muu menee käyttöön. Joskus noita kookkaita päitä olen kuivannut, sopivasti suu ammollaan ja kuivauksen jälkeen lakannut. Käytän näitä kuivattuja kalanpäitä havaintovälineenä esitellessäni joskus yleisötilaisuudessa kalastushommiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti