Talvikalastajan arkea.

Kuva ensimmäiseltä verkolta, yksin hoitelen nostoavannolta käsin koko hommelin. Ensiksi nostoavanto auki,sitten naru, koukku, jääsaha ja sohjokauha mukana päätyavannolle; avanto auki, sohjot pois ja koukulla nostonaru ylös; vetonaru kiinni ja nostoavannolle. Sohjot pois avannosta, koukulla nostonaru ylös ja rauhallisin vedoin verkkoa jään reunalle. Takaisin verkko vastakkaisin toimenpitein; helppoa kuin heinänteko, sanoisi entinen mies.

Tämmöisellä se sitten alkoi tämäkin aamu. Klo kahdeksan aikaan liikkeelle ja sitä ennen kanoille aamuruoka; kalaahan muun muassa, keitettyä hauenmätiä, maksaa ja sekaan liotettua leipää ja eilisen kalakeiton loput, siinä kalastajan aamueväät kanoilleen.
Sittenpä pöräytin mönkijän käyntiin ja runsaan parin kilometrin matka järvelle kirpakassa -6,5 asteen pikkupakkasessa ja aamuhämärissä.
No, eipä tällä reissulla taaskaan tullut kuin yksi hauki ja pari alle kiloista kuhaa. Kuhat laskin takaisin, vaan eipä se kuhallakaan helppoa ole kun nostetaan tuolta kymmenen metrin syvyydestä; helposti kellahtaa kyljelleen ja ei tahdo päästä uimasilleen. Kymmenisen minuuttia sain elvytellä kaveruksia, ennenkuin pääsivät taas jääkannen alle.
Jos talviverkkoja kuhavesillä käydään kokemassa vain 1-2 kertaa viikossa; takuuvarmasti tulee alamittaisia kuhia kuolleina ylös. Aivan sama on C&R-kalastajien pikkukuhat avoveden aikaan. Eivät ehdi stressiltään toipua, ennenkuin lokki korjaa ne kupuunsa.
Vastuullinen kalastaja katsoo verkkonsa päivittäin, näin säästetään arvokalakantaa tulevillekkin kalastajille. Siis, jos vaivaudut verkkosi laittamaan järveen, vaivaudu myöskin kokemaan ne päivittäin säännöllisesti. Eihän tuommoista kuollutta kalaa, vaikka täysikokoinen olisikin, pysty verestämään ja kuka nyt semmoista kalaa söisi, rehuksi menee; sääli.