keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kuivattu hauki.

 
Tässä päivänä muutamana kun sain tuota haukea vähän enemmän; iskipä mieleeni palaaminen satojen vuosien taa. Teen kuivakalaa mutta modernisti.
Kalan kuivaaminen on satoja vuosia vanha säilömistapa, jo ennen suolaa ja kun suola oli kallista, vähäväkiset kuivasivat kalaa sellaisenaan. Suolaaminen ja sitten kalan kuivaaminen tuli  myöhemmin.
Projekti: Siivutin haukifileitä n kolme kiloa, sentin vahvoiksi siivuiksi, asettelin kuivatuskoriin ja päälle mausteseosta; 25% merisuolaa, kuivatilliä, valkopippuria, sitruunamelissaa kuivattuna, sokeria, sitruunamehua. Aivan vähän kalansiivujen päälle.
Sitten korit Marlemin kuivuriin, 50%lämpö ja siinä 12 tuntia.
Lopputulos, aivan kuivaa kalaa, kuivauskulut n 2,00€/kaksi kuivurillista, säilyy vaikka vuosia pahvilaatikossa, auringolta suojassa, kuivassa paikassa.
Käyttö: kalakeittoihin, kalalaatikkoihin, kevyt retkimuona, vaikkapa kalakukkoon, lemmikeille herkkupalaksi (koirat, kissat).
Uskomattoman ekologinen säilöntämuoto ja vaatii vähän energiaa.
Maistoin heti valmistuttua yhden siiven; maukasta naposteltavaa jopa sellaisenaankin. Suolan määrää ja mausteitakin voi mielinmäärin lisäillä. Tämän projektin tarkoituksena oli saada mahdollisemman mieto, kalanmakuinen ja monikäyttöinen tuote. Mielestäni onnistuin.
Hauki, vähärasvaisena kalana on ehdottoman hyvä kala kuivattavaksi. Kuivaaminen säilyttää kalan maun ja säilyttäminen on ilmaista, toisinkuin pakastaminen.
Matalassa lämmössä ja voimakkaassa puhalluksessa kala kuivuu nopeasti ja hygieenisesti.
Kalaa; särkikalaa meillä on kuivattu lemmikkieläinten herkkupalaksi vuosikausia, samoinkuin fileerausjätteenä syntyvät kalannahat. Maukasta purtavaa lemmikeille.
Nyt oli ensimmäinen kerta kun kokeilin kuivatusta ihmisravinnoksi; lisää tulee jatkossakin.

Posted by Picasa

9 kommenttia:

  1. Olen just nyt kemijärvellä ja
    aioin seuraavat jänkäkoirat
    kuivata. Mutta sivelen ne
    ensin laimealla omenaviinietikkaliuksella,
    ans kattoo kuinka käy!

    Juha Roista

    VastaaPoista
  2. Saattaapa hyvinkin tulla mielenkiintoinen kuivakala. Hauki näin siivuina kuivattuna; teen sitä suolaamattomana lemmikkiherkuksi ja lievästi suolattuna ihmisille. Kun se on kuivattu ohuiksi siivuiksi ja alle 10% kuivuuteen, se on mainio retkieväs, ei paina juurikaan mitään.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. uudestaan.
      Samoilla linjoilla mannään. Kiitos vinkistä. Olen nyt muutaman haukierän kuivannut ja aina vaan paranee. Ensimmäisen kuivurillisen hauet annoin olla vuorokauden jääkaapissa suola + mausteliemessä. Minun makuuni tulin aivan hirveän suolaista.
      Mutta eihän sitä periksi anneta, vaan uudet kujeet ja projektia hieman viilaamaan. Nyt tehnyt sitten samaisen mausteliemen - suolaa, oregaanoa ja sitruunapippuria-. Vaan suolaamisaikaa pudotin kahdeksaan tuntiin ja sitten kuivuriin.
      Ja nyt alkaa maku ja suolaisuus olemaan kohdallaan.
      Ihan mielettömän hyvää ja maukasta ravintoa.
      Ja olen hauen kohdalla kuitenkin hieman varovainen, ajatellen lapamadon tartuntariskiä. Ja siksi laitan haukifileet ennen kuivaamista vuorokaudeksi pakastimeen ja näin tämäkin mato-ongelma (varotoimi) ratkaistu.

      Poista
  4. Ei sitten tullu ku yks hauki, mutta kyllä
    se mielestäni onnistui. Tuota omenaviinietikkaahan
    käytetään myös biltong nimiseen kuivalihaan afrikassa.
    Tappaakohan muuten loiset, jos liottaa yli yön!

    Juha Roista agn.

    VastaaPoista
  5. Miksi et pakastaisi ja sitten kuivaisi? Fileeraat kuitenkin ja silloin sulattaminen kylmässä vedessä käy nopeasti. Sitten siihen mausteliemeen maustumaan ja sitten kuivaus.
    Pakastaminen (n 1-2vrk) tappaa parasiitit.

    VastaaPoista
  6. Vuosien jälkeen.....Kalle olet aivan oikeassa!!!

    VastaaPoista
  7. Äitini joka pohjoisesta, kuivasi pienet ahvenet leivinuunissa jälkilämmöllä muutaman tunnin. Ei mitään lisukkeita. Aivan älyttömän hyvää kuivakalakeittona. Eli perunaa, vettä, voita ja suolaa. Muuta ei tarvita eikä pidä laittaakaan. Tai voi jauhosuuruksenkin maidosta ja vehnäjauhosta tehdä.

    VastaaPoista
  8. Jälleen on vettä virrannut Kemijoessa, kas kummaa, Lapin yrittäjä aikoo aloitaa kuivahauen viennin jälleen eurooppaan. Jos ruoka kallistuu reippaasti, niin saattaa kuivakalakin jälleen nousta arvoonsa! Ja on helppoa valmistaa. On muuten pitkäikäinen saitti tämä!!!

    VastaaPoista