lauantai 1. joulukuuta 2012

Avovesikausi päättyi

Näin se päättyi, iltahämärissä, viimeinen kuorma ja vene, siis avovesikausi 2012, liittyessään kalastuskausieni pitkään jonoon. Lunta sateli jo melkoisesti ja pakkanen -11astetta.
Kausi oli kaikenkaikkiaankin haastava; kalaa tuli n 30% vähemmän kuin edellisellä kaudella ja se ei johtunut kalojen vähyydestä. Kalaahan kyllä meillä on mutta kun kuhakin piti etsiä 25m syvänteiden ja runsaan metrin rantasyvyyksien väliltä; se on melkoista hakemista.
Verkkoja minulla oli aivan pinnassa, syvänteiden päällä, välivedessä n 1-1,5m pinnasta ja sitten pohjassa; 20m syvällä ja 10m syvällä.
Kaikista tuli, mutta harvakseen. Syitäkin olen etsiskellyt, niinhän kalamies aina tekee (peiliin en kyllä katsonut), osatekijöinä oletin kylmän ja itäpuolen tuulisen kesän, vesi koko kesän tulvakorkeudessa ja kylmää. Luulisi noiden olosuhteiden harmittavan kuhaakin; no niukastihan sitä tuli kalastuspäiväkirjaan merkityksi. Haukea taas tuli poikkeuksellisen paljon, ylitti kuhasaaliin ensimmäisen kerran. Ahven oli kuhan tavoin hakusessa, särkikalaa tuli kuitenkin mukavan runsaasti. Rapua tuli yllättävänkin hyvin mutta aivan onnettoman pientä; vain runsas kolmasosa myyntikelpoista.
Eipä ollut eteläisellä naapurillakaan kalansaaliin kanssa yhtään paremmin. Haapsalussa käydessäni, kalatiskillä oli oikeastaan vain silakkaa, haukea, madetta ja hieman pienehköä taimenta. Ei kuhaa. Mailailin kaverilleni Peipsijärvelle; sama tilanne, säätila; tuulet, sateet, kylmyys ja korkea vedenpinta haittasivat kuhanpyyntiä.
Jäitä odotellaan ja saadaankin, yli kymmenen asteen pakkasia luvassa miltei viikonpäivät; lupaa hyvää talvikautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti