lauantai 8. syyskuuta 2012

Savustettua ahventa ja särkeä.

Tänään sitten tehtiin neljä tämmöistä korillista savusärkeä ja savuahventa. Sikäli erillinen projekti, että savustin kalat melko miedolla savulla ja sitten savustuksen jälkeen sirottelin mausteseoksen kalojen päälle ja jätin uuniin tunniksi. Lämmityksen suljin; siis kala oli siellä hiljalleen jäähtymässä ja maustumassa, sitten korit jääkaappiin.
Maukasta tuli.
No, vaimo keksi tänään tehdä yhdestä korillisesta särkipihvejä; nahat ja keskiruodot pois, kananmuna ja korppujauhoja, hieman sitruunapippuria ja tehosekoittimella massaksi ja sitten voissa paisteetuina pihveiksi. Tämä kaikki halveksitusta särjestä, kaikkialla Suomessa saatavissaolevasta kalasta.
Aikanaanhan särki oli kala, joka piti vähäväkiset pula-aikana hengissä; nyt olisi korkea aika nostaa särki sille kuuluvaan asemaan, herkkukalaksi, monikäyttöiseksi jokamiehen saaliiksi ja herkuttelun kohteeksi.
Tässäpä sitten niitä särkipullia; täytyy olla hyvä tuntikala, päästäkseen edes lähellekkään tätä maittavuutta, olkoon asialla millainen julkkiskokki hyvänsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti