lauantai 15. syyskuuta 2012

Nyt näyttäisi, että kuhaa alkaa nousta.

Nytpä sitä kuhaa näyttäisi alkavan tulla; tämän päivän saalis 5,5 filekiloa. Ei hassummin. Pyynnissä 60mmx6mx60m verkot ja pohjassa. Kuhat pääsääntöisesti metri yläpaulasta alaspäin.
Tämä kaunokainen oli painoltaan 4,5 kg; paras koko saaliskuhalle, tulee hyvä fileeraussaanto, yli 50% ja poskilihatkin jo kunnolliset, miltei normaalin lihapullan kokoa mutta maku suorastaan taivaallinen, kannattaa kokeilla.
Viime vuoden tämän ajanjakson kuhasaalis yli 50 filekiloa, tänä kesänä on jääty n 15 kiloon, tosin tämänpäiväinen saalis korjasi tilastoa; vuodet eivät ole veljeksiä.
Kuriositeettina mainittakoon, että pienin kuha tänään oli 0,5kg, 40cm pitkä, ei selvinnyt vapauteen, joten joutui saaliin sekaan. Suomessa kuhan alamitta on törkeän pieni, 37cm ja sekin mitattuna suomalaisittain pyrstön pisimpään osaan kun keski-eurooppalainen mittaus suoritetaan pyrstön lyhimpiin ruoteisiin. Siis sallimme kalastuksen joka laillisesti kohdistuu kutemattomiinkin yksilöihin!
Kaikki verkkoni valmistetaan nykyisin Viitanetissä, Tallinnassa. Verkkojen liinat tulevat Kiinasta ja pauloitustyö tehdään Tallinnassa ja silmäjako on saarenmaalaisten kalastajien vuosikymmenten aikana hyväksi kokema. Kannattaa lähteä verkko-ostoksille etelänaapuriin, ei tarvitse pettyä ja tarjontaa löytyy jokaiseen makuun. Viitanetin "tehopakkaus", myymälänhoitaja Ingrid muuten puhuu melko hyvin suomeakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti