maanantai 26. toukokuuta 2014

Kevätkalastusta.

26.5. klo 06.00 aurinkoista, tuulta 7m/s SW, kuhaverrkoja kokemaan lähdettiin.

 Ensimmäinen verkkojata, 60m, antoi tämänverran; parikiloinen kuha, ahventa pari kiloa, lahnaa kolmisen kiloa, siis ainakin savukalaa tulee pönttöön.
Tuota pientä kuhaa, alle 200 grammaistakin, tarttui verkkoihin aivan kiitettävästi. Verkot 65mm ja siitä seurannaisena kaikki yhdeksän kuhaa pääsivät jatkamaa uimistaan sukukypsiksi saakka.
Se 65mm verkko on siitä hyvä, että kuha säilyy hengissä, toisinkuin joku 45-55mm silmäkoko, jossa kuha tukehtuu hengiltä kun pienisilmäinen verkko kiristää kiduskannet kiinni.
Kuhakesä näyttäisi tulevan tosi hyvä; komeita kuhia on pitkin kevättä saatu. Kappalemääräisesti tuommoisia +1,5kg kaloja olen saanut ihan mukavasti. Kunhan tästä tuo kutuaika menee ohi, saa verkkoja tuonne karikoiden kupeille; pitäisi kuhaa riittää.
Tämmöisenä pienkalastajana kun verkkoja on pyytämässä kerralla vain tuommoiset 10kpl, 60-metrisiä; ruoka- ja myyntikaloissakin pysyy.
Yllämainitsemanikin verkkomäärä teettää päivittäin töita vesillä semmoiset parisen tuntia, kalankäsittely maissa parin tunnin verran ja kaiken päälle vielä kuljetukset asiakkaille ja kerran viikossa torille myymään. Kuusi-seitsemäntuntinen päivä syntyy jokaiselle viikonpäivälle. Sittenkun pikkusilmäisiin verkkoihin eksyy särkeä, kuoretta ja muikkua runsaasti, tietää se maissatehtävää työtä muutaman tunnin lisää.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti