lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kaunis kevätaamu järvellä.

 
Tämmöisenä aukeni kevätaamu; 19.4. klo 07,00. Kun ei ollut kiirettä, verkkoja oli vain runsaat 200m vedessä, pyhien välinen arki, siis ei mitään kiirettä, joten ajelin sähköperämoottorilla, nojaillen selkääni ylöskipattuun perämoottoriin.

On se vain uskomaton fiilis ajella siten, että perälaineiden liplatuskin kuuluu; telkkäkoiraatkaan eivät häiriintyneet ja ihan vierestä sain ajella.
 Nykyisessä systeemissäni homma pelaa siten, että sähköperämoottorilla ajetaan verkkojadan vieressä ja nostetaan verkko veneeseen. Eteen ja pakkia käyttäen homma toimii siten, että mitään mahdollisuutta sotkeutua verkkoon ei ole. Sähköperämoottori on aina käyttövalmis; käännä itseen päin, pakki, poistäin eteen. Simppeliä.
Sittenkun verkko on nostettu veneeseen ja tullaan päätylipulle; seis.
Sitten aletaan laskea verkkoa takaisin; kone peruutukselle ja 1-asennolla hiljalleen liutellaan takaisinpäin. Siksi mahdollisimman hiljainen laskuvauhti, että pohjaverkkoihin saadaan mahdollisimman suuri löysyys. Ohjailu onnistuu aivan normaalisti kahvaa kääntelemällä. Näillä systeemeillä en soutumiestä tarvitse, enkä huoli. Laitteistoni hoitaa hyvänkin soutumiehen hommat ja minun ei tarvitse komennella ketään.
Tuo hankain, mikä kuvassa näkyy, on verkon stoppari, roudarinteipillä hoidettu, ettei liina jumitu ulokkeihin.
Akkupatteri veneessäni on runsaat 150ah, mittari kertoo reissun jälkeen, josko lataustarvetta olisi. Akut siis ovat erillisiä, -kytketty molempiin akkuihin ja +pikaliittimellä vaihdetaan "väsynyt" akku tuoreeseen.
Noin tunnin kalastussessio pudottaa 14v lepojännitteen tuonne +/- 13v, siis ei kovin paljon vaikka ajelenkin tuolla 5-asennolla joskus parikymmentä minuuttiakin kerrallaan.
Moottori on normaali Min-Kotan 30 ja se on aivan riittävä tämmöisen 4mx160cm  veneen siirtelyyn n 3knot maksimissaan 5-asennolla.
En oikein koskaan vuosikymmeniä kestäneen kalastajaurani aikana ole mieltänyt sähköperämoottorin monikäyttöisyyttä kalahommissa. No, toki uistelukäytössä mutta kun minä kalastelen vain verkoilla, katiskoilla ja rysillä.
Nuo pidemmät ja kiireisemmät siirtymät ajelen tuolla 5-heppaisella ja se on aivan riittävä kone minun käyttööni. Ylipäätään, minulla ei ole kiirettä minnekkään, koska tiedän, että kiire maksaa rahaa.
Olisikohan niin, että olen ihan itse kehitellyt erilaisista mahdollisuuksista parhaan mahdollisen systeemin; minun käyttööni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti