Verkkokalastus.
Verkko on ikivanha kalastusväline kuten katiskakin. Passiivisiin välineisiin lukeutuva verkko on siinä mielessä hankala kalastusväline, että se ei juurikaan valikoi tehokkaasti eri kokoisia saaliskaloja. Väärään paikkaan laskettu, silmäkooltaan väärä pyyntiväline on melkoista haittaa aiheuttava.
Silmäkoolla ( tarkoittaa aukilevitetyn silmän mittaa äärisolmusta toiseen. Erheellisesti puhutaan solmuvälistä, silmäkoko on solmuvälix2), pyritään valikoimaan alamittaiset pois mutta suurikaan poikkeama ei täysin poista ongelmaa. Kalastan kuhapitoisissa vesissä 60-65mm, silmäkooltaan olevilla verkoilla ja esim pienin kuha on ollut 310g!
Yleinen käytäntö jakokunnilla on 45mm silmäkoko, aivan liian pieni. Ammattikalastajilla simäkoko on yleisesti 40mm.
Kuhan alaraja on määritelty 37cm pituus, eilen sain kuhan, ei vironnut enää liikkeelle kun yritin, pituutta kuhalla oli 42cm ja painoa 670g; siis aivan liian nuori yksilö, ei vielä koskaan kutenut. Siis tavallaan syyllistyin tahtomattani ryöstökalastukseen. Käyn päivittäin verkoillani juuri eliminoidakseni kalojen kuoleman verkossa.
Kun talvella laittelen verkot jään alle, teen yhden isomman nostoavannon ja siitä säteettäin kolmesta neljään suuntaan 60m verkkojata. Siis periaatteessa samasta avannosta 240metriä verkkoa. Toisaalta; ei minulla ole yleensä kuin 60-90m pyytämässä kerralla; kalaa tulisi yli oman tarpeen. Systeemini mahdollistaa joka tapauksessa muutella pikkuisen verkkojadan paikkaa, jos kovin hiljaiseksi tuo kalantulo äityy, varsinkin helmikuussa. Jokaiseen suuntaan on jään alla nimittäin valmiina vetonarut.
Nyt vetonaru viedään nostoavannolle ja verkon pää sidotaan jään alle menevään naruun. Sitten vaan lasketaan selvitelty verkko, alapaulastaan veteen ja yläpaula jää vyyhdelle avannon reunalle. Siitä sitten vedellään rauhallisesti verkkoa jään alle. Kalastan 3/5 metrisillä verkoilla ja vetovastus on melko kova, joten malttia. Tuo 3/5 tarkoittaa 5metriä korkeata verkkoa, joka on pystyriimutettu 3 metrin välein 3metriä korkeaksi.
Kun sitten koko verkko on jään alla, sahataan verkkojadan suuntaisesti 20-30cm viilto avannon reunaan, sitten otetaan 2m pitkä naru, alapäähän iso pronssilukko ja yläpäähän 30cm pitkä oksa keskeltä kiinni. Nyt naru uitellaan siihen viiltoon, alapää jo vedessä. Sitten tämä poikkioksa peitellään lumisohjolla tiukasti ja meillä on nostonaru valmiina. Nyt verkkoon liitetään muovilukon kanssa toinen naru, verkko lasketaan pohjaan ja sitten naruun lenkki ja nostonarun lukkoon kiinni. Sama menettely verkkojadan alapäässä. Nostonaru saadaan ylös isolla, varrellisella koukulla verkon kokemista varten.
Näin menetellään kolmeen muuhunkin suuntaan. Täytyy muistaa, että "tyhjään" vetonaruun pitää panna pari pronssilukkoa painoksi jotta kelluva naru ei jäätyisi kiinni varsinkin jos vettä on alle 5metriä.
Talvikalastus vaatii jonkinverran karua luonnetta, varsinkin keskitalvella kun pakkasta saattaa olla jopa yli kaksikymmentä astetta ja tuuli tuiskuttaa lunta päin naamaa. No, se on hyvää vastapainoa meidän muuten niin helppoon elämisen tapaan; kaikkea työtä helpottavia laitteita kun on vaikka mitä. No, täytyy tunnustaa, mönkijän ja peräkärryn kanssa minäkin kyllä kalastusreissut teen, veden syvyys tarkastetaan kaikuluotaimella jne. Avannot sentään pitää sahata, jotkut tekevät senkin pitkälaippaisella moottorisahalla, sohjot poistaa reikälapiolla jne. No, kyllä esim kolmireikäisen verkkosysteemin avaamisessa jopa hiki tulee jos on sattunut yön yli runsaat kaksikymmentä pakkasastetta ja varsinkin silloin kun jään paksuus huitelee yli puolessa metrissä, avanto kun pitää avartaa sieltä alapuolelta myös aika-ajoin, se kun umpeutuu muuten.
Yli viisikymmentä vuotta olen noilla talviverkoilla puljaillut eikä vieläkään yhtäkään talvea ole jäänyt väliin, olisikohan tämä aidsin veroinen tauti; vain kuolema vapauttaa. Tiedä häntä.
Talviverkkokalastusta esiteltäessä yleinen väite on, ettei talvella verkkoja tarvitse kokea kuin kerran viikossa; järjetön väittämä; kaksikin asiaa, kun kala kuolee verkkoon, millä sen sitten verestät, toisekseen poislaskettavat yksilöt ovat takuuvarmasti kuolleita. Kaikki saaliskalani verestän jo heti veneessä tai avannolla; kalan liha säilyy maukkaampana ja tuoreempana. Vuosikymmenien kokemuksella pystyn sanomaan, että suomalainen kalastaja on melkoisen tumpelo kalankäsittelyssä.
Verkkokalastus on minulle kalastusmuoto, jolla on mielestäni melkoinen teho, jos verkot ovat laadukkaita; tavaratalosta ostetut mökkiverkot sitten asia erikseen, ensinmainitusta seikasta johtuen sulan veden aikaan laitan verkot, yleensä 2-3, kolme metrisiä, komekymmentä pitkiä pystyriimuverkkoja, jotka ovat kolmeen metriin pystyriimutettuja viidestä metristä. Tämä edellämainittu koskee kuhan ja siian kalastusta.
Kalaa pyydän vain omaksi tarpeekseni.
Verkko on ikivanha kalastusväline kuten katiskakin. Passiivisiin välineisiin lukeutuva verkko on siinä mielessä hankala kalastusväline, että se ei juurikaan valikoi tehokkaasti eri kokoisia saaliskaloja. Väärään paikkaan laskettu, silmäkooltaan väärä pyyntiväline on melkoista haittaa aiheuttava.
Silmäkoolla ( tarkoittaa aukilevitetyn silmän mittaa äärisolmusta toiseen. Erheellisesti puhutaan solmuvälistä, silmäkoko on solmuvälix2), pyritään valikoimaan alamittaiset pois mutta suurikaan poikkeama ei täysin poista ongelmaa. Kalastan kuhapitoisissa vesissä 60-65mm, silmäkooltaan olevilla verkoilla ja esim pienin kuha on ollut 310g!
Yleinen käytäntö jakokunnilla on 45mm silmäkoko, aivan liian pieni. Ammattikalastajilla simäkoko on yleisesti 40mm.
Kuhan alaraja on määritelty 37cm pituus, eilen sain kuhan, ei vironnut enää liikkeelle kun yritin, pituutta kuhalla oli 42cm ja painoa 670g; siis aivan liian nuori yksilö, ei vielä koskaan kutenut. Siis tavallaan syyllistyin tahtomattani ryöstökalastukseen. Käyn päivittäin verkoillani juuri eliminoidakseni kalojen kuoleman verkossa.
Kun talvella laittelen verkot jään alle, teen yhden isomman nostoavannon ja siitä säteettäin kolmesta neljään suuntaan 60m verkkojata. Siis periaatteessa samasta avannosta 240metriä verkkoa. Toisaalta; ei minulla ole yleensä kuin 60-90m pyytämässä kerralla; kalaa tulisi yli oman tarpeen. Systeemini mahdollistaa joka tapauksessa muutella pikkuisen verkkojadan paikkaa, jos kovin hiljaiseksi tuo kalantulo äityy, varsinkin helmikuussa. Jokaiseen suuntaan on jään alla nimittäin valmiina vetonarut.
Nostoavanto maaliskuussa
Miten siis saada verkot jään alle? Ensin se jo mainittu nostoavanto, n metri kertaa metri. Sitten otetaan uittolauta; se on lauta, jossa on eräänlainen jousilaite, joka jännittyy kun vetonarusta kiristetään ja löysättäessä lauta ponnahtaa eteenpäin. Vetonarussa on 65m:n kohdalla merkki ja kun se on nostoavannolla, etsin uittolaudan jään alta. Avanto valmiiksi ja koukulla lauta ylös; ensimmäisen verkon naru on nyt jään alla.Nyt vetonaru viedään nostoavannolle ja verkon pää sidotaan jään alle menevään naruun. Sitten vaan lasketaan selvitelty verkko, alapaulastaan veteen ja yläpaula jää vyyhdelle avannon reunalle. Siitä sitten vedellään rauhallisesti verkkoa jään alle. Kalastan 3/5 metrisillä verkoilla ja vetovastus on melko kova, joten malttia. Tuo 3/5 tarkoittaa 5metriä korkeata verkkoa, joka on pystyriimutettu 3 metrin välein 3metriä korkeaksi.
Kun sitten koko verkko on jään alla, sahataan verkkojadan suuntaisesti 20-30cm viilto avannon reunaan, sitten otetaan 2m pitkä naru, alapäähän iso pronssilukko ja yläpäähän 30cm pitkä oksa keskeltä kiinni. Nyt naru uitellaan siihen viiltoon, alapää jo vedessä. Sitten tämä poikkioksa peitellään lumisohjolla tiukasti ja meillä on nostonaru valmiina. Nyt verkkoon liitetään muovilukon kanssa toinen naru, verkko lasketaan pohjaan ja sitten naruun lenkki ja nostonarun lukkoon kiinni. Sama menettely verkkojadan alapäässä. Nostonaru saadaan ylös isolla, varrellisella koukulla verkon kokemista varten.
Näin menetellään kolmeen muuhunkin suuntaan. Täytyy muistaa, että "tyhjään" vetonaruun pitää panna pari pronssilukkoa painoksi jotta kelluva naru ei jäätyisi kiinni varsinkin jos vettä on alle 5metriä.
Talvikalastus vaatii jonkinverran karua luonnetta, varsinkin keskitalvella kun pakkasta saattaa olla jopa yli kaksikymmentä astetta ja tuuli tuiskuttaa lunta päin naamaa. No, se on hyvää vastapainoa meidän muuten niin helppoon elämisen tapaan; kaikkea työtä helpottavia laitteita kun on vaikka mitä. No, täytyy tunnustaa, mönkijän ja peräkärryn kanssa minäkin kyllä kalastusreissut teen, veden syvyys tarkastetaan kaikuluotaimella jne. Avannot sentään pitää sahata, jotkut tekevät senkin pitkälaippaisella moottorisahalla, sohjot poistaa reikälapiolla jne. No, kyllä esim kolmireikäisen verkkosysteemin avaamisessa jopa hiki tulee jos on sattunut yön yli runsaat kaksikymmentä pakkasastetta ja varsinkin silloin kun jään paksuus huitelee yli puolessa metrissä, avanto kun pitää avartaa sieltä alapuolelta myös aika-ajoin, se kun umpeutuu muuten.
Yli viisikymmentä vuotta olen noilla talviverkoilla puljaillut eikä vieläkään yhtäkään talvea ole jäänyt väliin, olisikohan tämä aidsin veroinen tauti; vain kuolema vapauttaa. Tiedä häntä.
Talviverkkokalastusta esiteltäessä yleinen väite on, ettei talvella verkkoja tarvitse kokea kuin kerran viikossa; järjetön väittämä; kaksikin asiaa, kun kala kuolee verkkoon, millä sen sitten verestät, toisekseen poislaskettavat yksilöt ovat takuuvarmasti kuolleita. Kaikki saaliskalani verestän jo heti veneessä tai avannolla; kalan liha säilyy maukkaampana ja tuoreempana. Vuosikymmenien kokemuksella pystyn sanomaan, että suomalainen kalastaja on melkoisen tumpelo kalankäsittelyssä.
Verkkokalastus on minulle kalastusmuoto, jolla on mielestäni melkoinen teho, jos verkot ovat laadukkaita; tavaratalosta ostetut mökkiverkot sitten asia erikseen, ensinmainitusta seikasta johtuen sulan veden aikaan laitan verkot, yleensä 2-3, kolme metrisiä, komekymmentä pitkiä pystyriimuverkkoja, jotka ovat kolmeen metriin pystyriimutettuja viidestä metristä. Tämä edellämainittu koskee kuhan ja siian kalastusta.
Kalaa pyydän vain omaksi tarpeekseni.
Talvikalastusvälineitä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti