perjantai 9. tammikuuta 2015

"Hottamuikkua" savustettuna.

Siis "hottamuikkua", joka ei kelpaa kenellekkään.
Sainpahan Puruveden pikkumuikkua sattumoisin marketin kalatiskistä. Pääsääntöisesti kun en kalaa marketeista osta, vaan tämä "rospuuttokausi", jäälle kun ei vielä pääse. Kuivasuolasin kevyesti yön yli kylmässä.
 
Tässä sitä Bradleyn sisuksiin menemässä "Puruveden pikkuiset", lähes jo valmista. Nuo ruskeat "kököt" ovat valkosipulia; savustuu ja tuo mukavan makuvivahteen. 
Päätin tehdä pikkumuikkua miedosti savustettuna, kuitenkin  mehevän kypsänä. Ei saa kuivua.
Siispä kuivatus 15min ilman savua, sitten luukut kiinni, lakiluukku pienimmilleen ja odottamaan 60 astetta.
Kun mittari näytti ko lukeman, käynnistin savuntuoton ja sitten vain odottelemaan, kun mittari näytti 100 astetta, näyttivät muikut tämän näköiseltä; juuri kuin olin ajatellutkin. Aikaa oli kulunut 1tunti ja 20 minuuttia.
Tässä osa muikkuja paistinpannulla, valmiina siirrettäväksi hellan päälle odottelemaan puolison kaupungista tuloa, Lisukkeena perunalaatikkoa ja sinappi-, tilli-, sitruuna-, kermaviilikastiketta. Nam nam sanoi puolisonikin. Taas oli päivä pelastettu.Tuo savustuksen säädeltävyys on Bradleyllä aivan huippuluokkaa. Kokematonkin savustaja saa sillä hyvää jälkeä ja jonkinverran kokenut aivan huippuhienoa tuotetta.
Nyanssina; katselin tänä aamuna "juutuubista" kuusamolaisen "eräkokin" muikunpaistoa. Narvin savustimella "tuhrasi", puhkomattomia muikkuja , ikään kuin savusti, hirmuinen lämpötila liekeistä päätellen ja  savustuksen lopussa purutkin syttyivät palamaan. No, tämmöisiä riittää tuolla tuubissa.
En halua korostaa osaamistani; suurin ansio on nimenomaan Bradleyn savustimen, sen hienon prosessinsäätömekanismin ansiota ja meikäläisestä keskinkertaisesta savustajasta se saa aikaan kohtuullisen mestarin. Pitää vain opetella laitteensa ominaisuudet ja siten saa tulosta.
Miten se yksi kaveri tuolla netissä sanoikaan; Bradley on kyllä hyvä joskin aika kallis, toisaalta kun tämä tulee tiensä päähän; ilmankaan ei voi olla.

Ylläolevasta kuvasta muuten näkyy, miten vähän savua laitteesta tulee ulos. Ainoastaan tuolta päältä, savuaukosta; mistään muualta laite ei päästä svua ulos.

Ihan yleisesti savustuksesta.
Päälisin puolin käydään keskustelua siitä, kuinka tummaksi kukakin haluaa savustettavan, tai, kuinka voimakas savun maku tuotteessa saa olla.
Kysymyksessä lienee melko väljä vapaus valinnoissa aina tiettyyn rajaan asti. Se raja on siinä, että savustettavan tuotteen pinta alkaa mennä tummanruskealle karrelle ja silloin viimeistään PAH-yhdisteiden määrä on siksi voimakas, että antaa selkeästi huonoa makua. Tähän jälkimmäiseen seikkaan on syyllinen aina liian korkea sisälämpötila savustimessa.
Savustimen sisälämpötila pitää pystyä säätämään siten, että missään tilanteessa lämpö ei saa nousta yli 100asteen.
Omaa arvostelukykyään savustustuloksen ulkoisesta tasosta voi testailla linkistä ; https://www.google.fi/search?q=savustettu+kala&biw=1600&bih=773&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=PBiyVKLSIcKtygOGsIHgDQ&ved=0CEMQsAQ Siellä näkyy savustuksen koko kirjo. Lähes mustaksi karrelle palaneita ja sitten toinen ääripää hienoja kullansävyisiä kaloja; herkullisen näköisiä.


(Kuva Ahven.net)
Sopivan värisiä kaloja, ei liikaa savua.

Aivan liian usein saa "ihailla" tuolla juutuubissa ja blogeissa näitä tummiksi kärvennettyjä "savusteita". Kyllä savustaminen kaikkine osa-alueineen on taitolaji, silloin kun halutaan tehdä herkullista ja maukasta.
Henkilökohtaisesti noudattelen tätä savustuksen pyhää kolmiyhteyttä; kuivaus, kypsennys ja viimeiseksi savustus.
Kuivaus; luukut raollaan lämpö päällä, siihen asti kunnes savustettavan pinta tuntuu nahkealta.
Kypsennys; mahdollisimman pitkä aika, alhainen lämpötila ei kuitenkaan alle 60 astetta, max 100astetta, lihalla ehkä 110. Lihan kanssa lihalämpömittari.
Savustus; tämä toteutetaan makutottumusten mukaisesti, kuitenkin lämpötilat huomioiden kuten kypsennyksessäkin.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti