maanantai 15. joulukuuta 2014

Troolikalastus voi olla järkevääkin.



 Troolikalastuksen järkevyys on usein askarruttanut mieltäni; suurilla trooleilla nostetaan merestä silakkaa ja kilohailia...rehutehtaille. saadaan alle euron kilohinta, ihmisravinnoksi ei mitään. Suurehko troolari nostaa vuorokaudessa 5-10 tonnia kalaa, kaikki rehutehtaille koska pitää saada maksimaalinen saalis, siis ylitetään tahallaan ruokakalan vetopituus, 4tuntia.
Homma on kalakantojen kannalta aivan järjetöntä koska poistetaan  valtavia määriä ihmisravinnoksi kelpaavaa kalaa; minkinrehuksi.
Laadukkaan silakan/kilohailin vetopituus rajoittuu alle kolmen tunnin, siis saalis kaluston suhteen liian pieni. Rysä-, nuotta- ja verkkosilakka on troolisilakkaa paljon laadukkaampaa, koska se nostetaan haavilla laatikkoihin, troolisilakka sitä vastoin nostetaan vinssillä ja täten murskaantuu pahasti.

Tässä päivänä muutamana luin uutisista artikkelin kotkalaisesta Kalastus Kirjavaisesta, joka kalastaa silakkaa ja kilohailia troolilla; miehistö omasta perheestä. Kirjavainen kertoo nostavansa vain n 1000kg/pyyntireissu ja kaikki kala menee ihmisravinnoksi; itsetehtyinä jalosteina, myyntinä kauppoihin ja omana torimyyntinä.
Sami ja Elmeri Kirjavainen laskevat troolia Kaunissaaren pohjoispuolella. Ohjausnarujen täytyy olla tasan oikeassa asennossa, jotta troolin suu pysyy auki pinnan alla.
(kuva Kymen sanomat) Sami ja Eemeli Kirjavainen trooliköysillä.
Uskomattoman järkevää ja uskoisin tuottoisaakin toimintaa. Kohtuullisen pieni kalusto, miehistö perhepiiristä ja kulurakenne sen mukaista.
Tämäntyyppinen toiminta on järkevää rannikkokalastusta ja kalakantoja säästävää toimintaa, nimenomaan kun on kyseessä troolaus.


Sitä vastoin sisävesien muikuntroolaus asettuu lähes samalle viivalle merialueiden suurtroolauksen kanssa. Sisävesillä trooli on aivan liian järeä pyydys ja kaiken lisäksi muikkutroolit vetävät huomattavasti yli 4tunnin vetoja, jopa kuusikin tuntia. On siinä muikkuparalla ahdasta.
 


Näin tiukkaan muikut ahtautuvat troolissa ja kun ne nostetaan pussissa, kyllä alimmaiset murskaantuvat pahasti.
Mitä kirjoitin troolikalastuksesta, ei tietenkään koske rannikon,eikä sisävesien pienkalastusta, rysiä, nuottaa ja verkkoja. Niillä kalastaminen on selvästi troolausta, jota tehdään suuressa mittakaavassa ja teollisuudelle, aivan eri asia.
Kala on suomalaisille siksi tärkeä tuote, että sen ei soisi joutuvan minkinrehuksi.

Liitänpä vielä tännekkin suoran linkin. Jokaisen kalakannoista huolestuneen tulisi lukea huolellisesti tämä:
Asiantuntijalausunto liittyen kalastuksen ... - Helsinki.fi
 

.

3 kommenttia:

  1. En olisi noin skeptinen sisävesitroolauksen suhteen. Nyt on ihan pakko puolustaa tuttuja sisävesikollegoja. Järvitroolaus voi olla hyvinkin kestävää ja hyvälaatuista kalaa tuottavaa. Useita tuntemiani esimerkkejä vastuullisesta troolikalastuksesta löytyy kaikilta suurilta järviltä.Kallavedestä, Päijänteeltä ja Pieliseltä mm. Nykyisilla ostajan markkinoilla ei kalastajalla yksinkertaisesti ole varaa tarjota huonolaatuista, liian pitkään troolissa ollutta ja tukehtunutta muikkua, Ammattilaisen leipä on laadusta ja myös ympäristön huomioimisesta yhä enenevässä maärin kiinni. Ryöstokalastuksesta kärsisi eniten kalastaja itse Loistava esimerkki vastuullisesta troolikalastajasta, ympäristöasiat huomioonottavasta toiminnasta on kalayhtymä Kääpä. http://kalastus.com/keskustelu/kaikkea-kalastuksesta/kalayhtym%C3%A4-k%C3%A4%C3%A4p%C3%A4-vapauttaa-kaikki-j%C3%A4rvilohet-ja-taimenet

    VastaaPoista
  2. En nyt olisi niinkään vakuuttunut tästä sisävesitroolauksesta; esim Pielisellä hottamuikun (madottoman hyvä kala) suhteen aika karmeita temppuja. Liian pientä muikkjua ja ei kun pussi auki ja siellä rannoilla sitten nämä puristuneet hottamuikut ja jonkinverran lohikalojakin mökkiläisten "ilona".
    Kovaa vääntöä käydään sisävesitroolauksesta ja saattaapa olla, ellei troolauskulttuuri muutu, edessä saattaa olla ruotsalainen malli; sisävesitroolaus kielletty.
    Kalastusyhtymä Kääpä; tiedän ja en ole lukenut mitään negatiivista. Saattaa hyvinkin toimia vastuullisesti.
    Kuitenkin, oma valintani on aina silloin harvoin kun muikkua ostan, ehdottomasti nuottamuikku, troolimuikkuun en koske. Nuotasta nostetaan lyhyen vedon jälkeen kalat haavilla; troolari nostaa kerralla koko pussin kannelle. Laadussa on huomattava ero.
    Harva asiakas edes tiedostaa mikä ero on troolikalalla ja rysä-/nuottakalalle.
    Aikanaan Helsingin vesillä lohta kalastaessani, kauppatorilla olivat troolisilakat ja verkko-/rysäsilakat aivan eri hintaisia, ei enää jos silakkaa ylipäätään saa kun kaikki menee rehuksi.

    VastaaPoista
  3. Lisäisin vielä vastaukseeni: Asiantuntijalausunto liittyen kalastuksen vaikutukseen muikkukannoissa ja varovaisuusperiaatteeseen, liittyen oikeustapaukseen Kuivasen osakaskunta – ammattikalastaja Jussi Karhu
    Tämä kannattaa lukea tarkkaan ja huomioida seuraavia asioita:
    - troolauksen vaikutus kalakantoihin
    - troolauksen sivusaalis ja sen kuolleisuus
    - vetonopeuden suhde sivusaaliiseen; trooli, jopa 4.5kn/h, nuotta 1,1,7kn/h
    - sisävesitroolauksen kalleus vrt saaliskilo yhteiskunnallisesti ajateltuna, ei kalastajan osuus
    Tuo tutkimus kannattaisi huolellisesti lukea jos vähänkään ajattelee kalakannan kestävää verottamista.

    VastaaPoista