tiistai 17. kesäkuuta 2014

Pienkalastajan jääpalakone.

Princess Jääpalakone Ice Cube Maker
Käväisimpä vilkaisemassa kolleegani uutta hankintaa, jääpalakone. Olen aina ollut sitä mieltä, että näistä kotikoneista ei kalastajalle apua ole. Vaan kuinkas kävikää?
Katselin kun kaverini esitteli tätä Princes-merkkistä konettaan, käynnisti ja jo alta 10min tulivat ensimmäiset palat säiliöön ja samaa tahtia kone teki uusia. Tehoksi ilmoitettiin 120W ja jääntuotto 15-20kg/ vrk.
Itselläni on saman kokoluokan kone, hankittu erään lopettaneen kalastajan huutokaupasta ja osoittautui toimivaksi peliksi.
Kun tuota Princessaa katselin, olisi kyllä harkittava ostos, ellei konetta olisi.
Jääpalakone on välttämätön kalastajalle, jolla ei ole kunnallisia kalankäsittelytiloja jääkoneineen. Kesäiseen aikaan pitkällä verkkoreissulla kun kalat verestää veneessä ja pistää kylmäboxiin jäiden päälle, saalis säilyy laadukkaana. Sama koskee myyntireissuja.
Testailin aivan vesijohtovedestä tehtyä jäätä ja totesin sen pitävän Polarcoolerin kylmälaatikon 0-asteisena kaksi vuorokautta ja sepä riittääkin samoin säilyi jääkin 50% sulaneena ko ajanjakson; ei huono systeemi. Minä varastoin jääpalat muovipusseihin pakastimeen silloinkuin tarvitsen enemmän jäätä kuin koneen kapasiteetti on.

7.7.2014. Nyt sitten jääpalakoneeni irtisanoi sopimuksensa. Eipä taida kannattaa  korjailla, jäätä kun näillä keleillä tarvitaan päivittäin ja melko paljonkin. Ei muuta kuin hankkimaan Princes ja puhisemaan jäätä. Täytyy sanoa, että hieman hitaampihan tuo on kuin entiseni (silloinkun vielä toimi) mutta kyllä tuo "prinsessakin" jäätä tuntuu tekevän minun tarpeisiini riittävästi. Toisekseen tämä uusi koneeni tekee jäätä 120W teholla ja entinen 800W. Melkoinen kulutusero siis kyseessä.
No, nyt sitten katsellaan, miten tuo "prinsessa" hommistaan selviytyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti