sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Heikot jäät.

Tämmöinen on peitetty avanto.

Puoliksi peitetty

Mönkijämiehen rukkaset; supia.
Eilisnä päivänä sitten eräs uhkarohkea yritti tuommoisella pikkutraktorilla jäälle, pääsikin jonkin matkaa.
Pitkä ränni syntyi kun kone sitten rannasta käsin hinattiin kuiville, koko matkalta särkyi jää aivan rantaan asti.
Kyllä nyt sai lopullisesti hylätä tämän talven verkkokalastukset, vaikka ensi viikolle on luvattukin pakkasta aina -30astettakin.
Tänään katselin tuolla järvenselällä kiinnijäätynyttä moottorikelkkaa; pari kilometriä rannasta, sinne oli jätetty. Lumisohjoa kun tuolla hangen alla on kolmekymmentäkin senttiä paikkapaikoin, kyllä siinä telasto äkkiä jäätyy.
Tuota omaa uraani tuonne pyytimille fiksailin koko käyttöajan sillä, että ajoin leveää polannetta, tamppasin näin lunta tiukemmalle ja näinollen jäätyminen, toivottavasti tehostuu.
Tämän talven surkeuden keskellä on sentään yksi valopilkku; lumi on niin kuivaa, että se eristää todella tehokkaasti jään muodostumista.
Siispä; aamuisin kun käyn pyydyksilläni, palaan n 6 tunnin kuluttua takaisin ja lapioin 5-10cm lumikerroksen jäätyneen avannon päälle.
Aiemmin jäätä yön aikana muodostui 5-6cm, nyt lumikerroksen alla vain sentin verran.
Matka apajilleni on niin lyhyt, että sanottavia lisäkuluja käyntikertojen tuplaantumisesta ei juurikaan muodostu. Made vain on edelleenkin hukassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti