tiistai 16. huhtikuuta 2013

Katastrofaalinen talvi

http://yle.fi/uutiset/talven_kalansaaliit_saalittavia_-_pilkkikilpailuja_voitetaan_sinteilla/6580974
http://yle.fi/uutiset/kala_liikkui_laiskasti_pirkanmaan_pimeissa_vesissa/6584665
Niin sitten haettu verkot pois. Talvi on ollut todella huono kuhan ja hauen osalta; lahnaa ei ensinkään.
Luulin jo, että olen ainut tumpelo kalastaja kunnes luin uutisen. En siis ollut, edes ainut.
Meidän latvavesillä, joilla kalastan; alkutalvi, vesi tosi korkealla, nyt ennätysmäisen matalalla. Melkoinen syy lienee ainut vedenvirtaaman säätelijä tuolla alajuoksulla; vettä tarvitaan sähköntuotantoon mutta kun säännöstelyraja on 96,65cm yläraja ja 96,55cm alaraja. Nyt ollaan pikkuisen alle 96cm!
Kyllä tuollakin seikalla, poikkeuksellisten sääolosuhteiden vuoksi lienee vaikutusta kalansaaliisiin.
No, jäät toivottavasti lähtevät kolmisen viikon sisään ja päästään kuoreen pyyntiin, särkikalan kutuun ja kuhaa ja haukeakin toivottavasti. Siikaa en ole tavoittanut koko menneenä talvena. Siis masentava kausi.
Tämmöistä tämä kalastajan elämä, on otettava olosuhteet sellaisina kuin ovat, vaikuttaa et juurikaan voi.